Rebecca Sandelin

Olen tarkkasilmäinen ja innokas visualisti ja olen lukiosta asti pyrkinyt luomaan itselleni uraa valokuvaajana, visuaalisena taiteilijana ja valokuvauksen ja valokuvataiteen tutkijana. Voi sanoa, että tutkin kaikkia mahdollisia valokuvaukseen liittyviä väyliä. Haluan oppia uusia tekniikoita, genrejä ja kehityksiä joita voin käyttää omassa työssäni ja tutkia. Päässäni pyörii usein uusia ideoita ja ajatuksia jännittävistä projekteista ja kuvista joita haluaisin tehdä joko itselleni tai toisille. Olen aina avoin uusille haasteille, koska uskon että parhaiten oppii kantapään kautta. 


Valokuvauksen ohessa olen erittäin kiinnostunut ja innostunut historiasta, kulttuurista, taiteesta, arkkitehtuurista ja sisustuksesta, musiikista, kirjallisuudesta (enimmäkseen fantasiaa ja tieteiskirjallisuutta), elokuvista ja muodista. Pyrin olemaan joustava ja diplomaattinen mutta myös olla määrätietoinen ja rehellinen, jopa suorasanainen. Olen introvertti ja itsenäinen työnteko sujuu yhtä hyvin kuin tiimityöskentely.  Uskon vakaasti että työn laatu on tärkeämpää kuin sen määrä ja että työskentelemällä yhdessä voimme luoda kuvia jotka toimivat parhaiten suunnitellussa käytössä ja kontekstissa. Uskon myös että jokainen toteuttamani projekti on ainutlaatuinen ja vaatii räätälöityä, käsityöläistä lähestymistapaa tehtävän käsitteellistämiseen, toteuttamiseen ja esittämiseen. 


Omistan elämäni työn valokuvauksen taiteen ja käsityön, sen teknologian ja tekniikoiden, tieteen ja kemian, historian ja teorioiden, kriittisten ja tieteellisten keskusteluiden sekä lukemattomien mediaan liittyvien luovien prosessien ja kulttuurikäytäntöjen tutkimiseen monien erilaisten aihealueiden ja genre rajojen yli. 

Töitäni on ollut esillä yksityis- ja ryhmänäyttelyissä vuodesta 2012 seuraavasti:


A Train That Will Take You Away - ryhmänäyttely, 2012

Taidekahvila Serendipity, Karjaa, Suomi


Garden of Minds - ryhmänäyttely, 2012

Galleria Zebra, Karjaa, Suomi


Kuukauden nuori taiteilija; Där jag gått, det jag sett - yksityisnäyttely 2013

Gumbostrand Konst & Form, Sipoo, Suomi


Där jag gått, det jag sett - osa 1 & osa 2, yksityisnäyttely, 2014

Informationscentrum Luckan, Helsinki, Suomi


Media Medicum-ryhmänäyttelyn kuraattori, 2015

Gallery Seventeen, Edinburgh, Skotlanti


Nuorten taiteilijoiden kesänäyttely, ryhmänäyttely, 2015

Galleria Uusitalo, Inkoo, Suomi


Edinburgh Napier University Degree Show, ryhmänäyttely, 2016

ENU Merchiston Campus, Edinburgh, Skotlanti


Futureproof 2016-näyttely, 2016

Streetlevel Photoworks Gallery, Glasgow, Skotlanti


Virtual Lands oli mukana Future Late-instalaatiossa, 2016

Turbine Hall, Tate Modern, Lontoo, Englanti


Virtual Lands kuuluu valokuvaosaston kokoelmiin

Edinburgh Napier University, Merchiston Campus, Edinburgh, Skotlanti

Nimeni on Rebecca Sandelin ja minulla on ollut suuri into ja intohimo valokuvaukseen sen jälkeen kuin otin ensimmäiseni valokuvan pienellä digitaalisella taskukameralla nuorena teininä. Vuosien varrella on viettänyt vapaata aikaa koulusta Photoshopin äärellä, useita tunteja pimiön lohduttavassa pimeydessä ja lukenut niin paljon valokuvauksen ja valokuvataiteen historiasta ja teoriasta kuin mahdollista.  


Pyrin työssäni hyödyntämään osaamistani valokuvauksen historiassa ja teoriassa käytännöllisellä tavalla työskentelemällä eri aihealueiden ja tutkimalla erilaisia aiheita ja valokuvauksellisia tyylejä. Mukaan lukien muoto-ja muotikuvaus, asetelma, maakuvaus ja maisemakuvaus. Pitkäaikaisessa taiteellisessa tutkimusprojektissani tutkin valokuvauksen ja muiden digitaalisten medioiden, kuten fotorealististen videopelien suhdetta. 


Olen hiljattain suorittanut maisterintutkintoni valokuvauksen historiassa. Tavoitteenani on työskennellä freelance-kuvaajana, kuvataiteilijana sekä valokuvauksen ja visuaalisen kulttuurin freelance-tutkijana. Pyrin yhdistämään asiantuntemukseni valokuvauksen historiassa - ja teorissa käytännön ja teknologiseen tietämykseeni sekä analogisessa että digitaalisessa valokuvauksessa.

Exploring the Extraordinary in the Ordinary since 2010

All Images Copyright of Rebecca Sandelin 2019, unless stated otherwise

OK

This website makes use of cookies. Please see my Privacy and Cookie Policy for details.